Järjestyssäännöt


Asuminen on viihtyisää ja sujuvaa, kun asukkaat ja heidän vieraansa noudattavat järjestyssääntöjä ja normaalin kotirauhan edellyttämiä käytöstapoja. Osa säännöistä voi olla talokohtaisia. Lisäksi meidän tulee noudattaa lainsäädännön ja kunnan järjestyssääntöjä kiinteistön alueella ja rakennuksissa.

Yleinen järjestys

Jokaisen talon asukkaan on noudatettava järjestystä ja hyviä tapoja. Yhtiön omaisuutta, kuten yhteisessä käytössä olevia huoneita, portaita ja kellaritiloja ei saa vahingoittaa tai liata. Vahingon ja likaamisen aiheuttaja on vastuussa tekemästään vahingosta ja korjaukset suoritetaan asianomaisten kustannuksella.

Ulko-ovet

Ulko-ovet pidetään lukittuina erikseen ilmoitettuna aikana. Varmista, että ulko-ovi sulkeutuu tuona aikana.

Hissit

Hissiä vahingoittavan tavaran kuljetus on ehdottomasti kielletty, samoin hissin tarpee­ton hälytys.

Porraskäytävät ja parvekkeet

Porras- ja kellarikäytävissä ei saa säilyttää tavaroita, eikä niitä saa käyttää kokous-, oleskelu- tai lasten leikkipaikkana. Lastenvaunut, pyörät, kelkat, sukset ja muut ulkoiluvälineet on säilytettävä niille varatuissa paikoissa. Tavaroiden säilytys piha­maalla on kielletty. Vanhempien tulee kiinnittää erityistä huomiota lastensa käyttäytymiseen porrashuoneissa ja muissa talon yhteisissä tiloissa. Koiria ja kissoja ei saa päästää vapaasti porrashuoneisiin ja on valvottava, etteivät kotieläimet aiheuta siivottomuutta porraskäytävissä. Parvekkeita ei saa käyttää säilytyspaikkoina niin, että esineet näkyvät ulospäin. Siivottaessa on huomattava, ettei roskia saa lakaista alas parvekkeelta.

Asuinhuoneet

Muita asukkaita häiritsevää melua on vältettävä. Naapurihuoneistoihin kuuluva äänekäs esiintyminen on kielletty. Naapurien suostumuksella voidaan kuitenkin sallia esimerkiksi juhlien järjestäminen klo 22:n jälkeen.

Kellari- ja muut tilat

Avotulen teko kellaritiloissa on ehdottomasti kielletty. Paloluukkujen avaaminen ja yhteisissä tiloissa olevien vesi- ja lämpöjohtojen venttiilien kiertäminen on kielletty. Yhteisiä ullakko- ja kellaritiloja ei saa käyttää varastona. Sähkövalo on sammutetta­va poistuttaessa yhteisistä tiloista, samoin ovet suljettava (huom. kylmäkellari).

Siivous

Mattojen, vuodevaatteiden ym. puhdistaminen ja pölyttäminen on suoritettava niille varatuilla paikoilla arkisin klo 8–20. Ikkunoista ja asunnon parvekkeelta on kaikenlainen pölyttäminen kielletty.

Roskat ja jätteet

Roskat ja jätteet on vietävä pihalla niille varattuihin jätesäiliöihin. Kiinteitä jätteitä ei saa huuhtoa alas wc:stä, vaan ne on muiden jätteiden tavoin vietävä niille varattuihin paikkoihin.
Lajitteluohjeet täältä.

Televisio- ja muut antennit

Televisio- ja muita ulkoantenneja ei saa asentaa ilman isännöitsijätoimiston lupaa. Sama koskee myös kaikenlaisten mainoskilpien ja julisteiden kiinnittämistä.

Muutot ja poissaolot

Asuinhuoneiston haltija on velvollinen ilmoittamaan huoneistoon tulleet ja sieltä poismuuttaneet henkilöt isännöitsijätoimistoon 3 vrk:n kuluessa muutosta. Sama koskee 3 vrk pidempää tilapäistä poissaoloa. Muuttoilmoituksia saa isännöitsijätoimistosta.

Muita määräyksiä

Lämpö- ja vesijohtoverkossa mahdollisesti ilmenevät vuodot ja muut viat on viipymättä ilmoitettava isännöitsijätoimistoon. Kerjääminen ja kaupustelu talossa on kielletty. Nurmikoiden ja istutusten tallaaminen on vahingonkorvausvelvollisuuden uhalla kielletty. Moottoriajoneuvot on pysäköitävä paikoitusalueelle. Kiinteistön pihalle on sallittu vain huolto­ajo.

Vanhempien toivotaan keskustelevan lastensa kanssa järjestyssäännöistä ja valvovan lastensa toimia, sillä vahinkojen sattuessa vanhemmat ovat korvausvelvollisia.