Opas mukavaan ja turvalliseen joulunaikaan

Älä kaada kinkunrasvaa viemäriin

Vuosittain putkia tukkeutuu rasvoista, kun kylmä vesi kovettaa rasvan tukkeumaksi putkistoihin. Ongelma on erityisen yleistä kinkunrasvojen kanssa, mutta myös monet muut rasvat kovettuvat samalla tavalla. Koveta rasva vaikka tyhjässä maitotölkissä ja toimita se biojätteeseen tai edes sekajätteeseen.

Kierrätä oikein jouluna

  • Lahjapaperit eivät kelpaa paperinkeräykseen vaan ne tulee laittaa polttokelpoisen jätteen joukkoon. Käärepaperien roskikseen viennin kanssa ei kannata kiirehtiä, sillä joulun aikana jätettä kertyy helposti muutenkin paljon jäteastioihin.
  • Pahvilaatikot menevät pahvinkeräykseen purettuina ja litistettyinä.
  • Foliopaperit ja tuikkukynttilöiden metallikuoret sopivat metallinkeräykseen.
  • Rikkinäiset LED-valot ovat elektroniikkaromua, joka tulee viedä SER-keräyspisteeseen. Uudenvuoden tinat kuuluvat vaarallisten jätteiden keräyspisteeseen. Keräyspiste näille molemmille on esimerkiksi Akseli Kiinteistöpalveluiden Varissuon toimiston vieressä toimiva keräyspiste.

Valoa talveen turvallisesti

Kynttilät ja ulkotulet luovat tunnelmaa, mutta ethän jätä niitä koskaan vartioimatta. Ulkotulien käyttö parvekkeella on kiellettyä. Tarkistathan, että käyttämäsi talvivalot ovat ehjiä ja käytä ulkona vain ulkotiloihin tarkoitettuja valoja.

Joulunaika on lomakausi myös isännöinnissä

Myös isännöitsijä ja taloyhtiön hallitus viettävät joulunpyhiä. Ole yhteydessä kiinteistöhuollon päivystykseen sellaisissa vikatilanteissa, jotka eivät voi vaaratilanteen tai vahingonlaajenemisen takia odottaa pyhien yli. Päivystyksestä hoidetaan myös ovenavaukset esimerkiksi avaimen kadottua. Oman taloyhtiön kiinteistöhuoltoyhtiön löydät asukassivuilta tai taloyhtiön ilmoitustaululta. Hätätilanteissa, kuten tulipalot, soitetaan aina hätänumeroon 112.