Turun Isännöintikeskus Oy on vuoden 2016 isännöintiyritys

Tänä vuonna Isännöintipäivät sai osaltamme riemukkaan käänteen, sillä Isännöintiliitto valitsi Turun Isännöintikeskus Oy:n Isännöintiyritys 2016 -palkinnon saajaksi. Perusteluissa todetaan, että yritykselle asiakaskeskeisyys ei ole pelkkä visio vaan suunnitelmallinen osa arkea. 

20160906 Turku. Isännöintiyritys 2016 -palkinto: Turun Isännöintikeskus Oy. Kuvassa tj. Kimmo Salo ja Riikka Kyläheiko. Lisätiedot: Tänä vuonna Isännöintiyritys 2016 -palkinnon sai yritys, jonka toiminta on vakiintuneella ja suunnitelmallisella tavalla asiakaskeskeistä. Toisena valintakriteerinä oli se, että yritys panostaa taloyhtiön hallitusten osaamisen kehittämiseen ja koulutuksiin. Kuva: Vesa-Matti Väärä.
Kuvassa toimitusjohtaja Kimmo Salo (oik.) ja viestintäasiantuntija Riikka Kyläheiko (vas.). Kuva: Vesa-Matti Väärä.

Isännöintiliiton mukaan tänä vuonna Isännöintiyritys 2016 -palkinnon sai yritys, jonka toiminta on vakiintuneella ja suunnitelmallisella tavalla asiakaskeskeistä. Toisena valintakriteerinä oli se, että yritys panostaa taloyhtiön hallitusten osaamisen kehittämiseen ja koulutuksiin.

Turun Isännöintikeskuksessa asiakkaiden puolivuosittaiset koulutukset ovat olleet jo pitkään vakiintunut toimintatapa ja osallistumismäärät isoja. Asiakkaita myös kuunnellaan säännöllisin kyselyin.
– Kyselyissä asiakkaat pitävät koulutuksia hyvänä ja toivovat perinteen jatkuvan, kertoo toimitusjohtaja Kimmo Salo.

Asiakasviestintään on panostettu kunnianhimoisesti muun muassa palkkaamalla viestinnän asiantuntija sekä viestimällä ajankohtaisista asioista monikanavaisesti ja säännöllisesti. Käytössä ovat niin sähköposti, Facebook kuin paperitiedotteetkin. Koulutustilaisuuksissa voidaan tiedottaa ajankohtaisista asioista syvällisemmin.
– Isännöitsijät voivat keskittyä omiin taloyhtiöihinsä, kun meillä on henkilö, joka kehittää ja tuottaa viestintää keskitetysti, Salo sanoo.

Vakiintuneisiin tapoihin kuuluvat myös uusien hallitusten jäsenten perehdyttäminen ja vuosittainen hinnastojen läpikäynti hallitusten kanssa.

Palkinto luovutettiin Isännöintipäivillä Jyväskylässä 15.9.2016. Isännöintiliitto palkitsee vuosittain ansioituneen isännöitsijän, isännöintiyrityksen ja isännöintiteon. Isännöintipäivät on isännöintialan suurin vuosittainen tapahtuma, jonne alan ammattilaiset kokoontuvat kouluttautumaan ja verkostoitumaan.